Kun opiskelija sairastaa

Jokakeväisiltä flunssaepidemioilta ei voi välttyä, ei vaikka olisi kuinka ottanut sikarokotteen ja syönyt appelsiineja. Lisäksi luennoille on mentävä, läsnäoloprosentti 80 % voi olla joissain tapauksissa aika armoton.

Opiskelija D herää kauniina keväisenä aamuna ja tuntee kauhukseen, että maan vetovoima on noin puolet suurempi kuin edellisenä aamuna vastaavaan aikaan vastaavien yöunien jälkeen. Myös kurkku on kipeä, nenä tukossa ja olo on varsin hutera.

Opiskelija D tekee pikaisen tilannekartoituksen: kurssi on suunniteltu niin, että poissaoloprosentit käytetään tulevina viikkoina varsin hyödyllisesti muiden opiskelusuunnitelmien lomassa. Poissaoloja ei siis heru sairastamiseen - lisäksi netti- ja esseetehtävät on laadittava ajallaan, vaikka sitten flunssaisena olisikin.

Opiskelija D mittaa kuumeen, toteaa että onneksi lämpöasteita on vain hieman ja toisaalta kuumehan tappaa kaikki viirukset, syö kaksi burana 400: sta, keittää kahvin (joka ei maistu oikein miltään) ja lähtee hieman allapäin ja huonovointisena raahustamaan pakkasaamussa yliopistolla. Onneksi edes keväinen aurinko paistaa.

Opiskelija D on yliopistolla kahdeksan tuntia ja tartuttaa tänä aikana flunssaansa muihin kurssikavereihin, professoreihin, siivoojiin ja keittäjiin.

Seuraavana kauniina keväisenä aamuna opiskelijat U, M, R, F, H ja A heräävät ja tuntevat kauhukseen, että maan vetovoima... no, loput te arvaattekin.

Kun opiskelijalla ei useastikaan ole mahdollisuutta sairastaa kokopäiväisesti, jää selkäytimeen selvä viesti: sairaus, etenkään jos sinulla ei satu olemaan kuumetta, ei ole mikään syy jättää päivittäisiä velvollisuuksia hoitamatta. Tämä aiheuttaa sen, että meillä on koulut, kaupat, kirjastot ja työpaikat täynnä sairaita ihmisiä hoitamassa huonoa omaatuntoaan sairastamisestaan sen sijaan, että hoitaisivat itsensä terveeksi. Flunssa pitkittyy muutaman päivän sijasta viikoksi, pariksi ja aiheuttaa kaiken maailman oheissairauksia kuten poskiontelontulehdus tai krooninen yskä. Kevätallergikot jatkavat tätä ihanaa niiskuttamista kätevästi suoraan pääsiäisen tienoilta, kun pajunkissat alkavat puhkeamaan.

Mitä sitten voisi tehdä toisin? Luennoilla on käytävä, tentit ja tehtävät on hoidettava. Niinä päivinä, kun sinulla on mahdollisuus sairastaa kämpillä ja päätät sitten kuitenkin pitkän arpomisen jälkeen tehdä sen, älä ainakaan nyt tunne huonoa omaatuntoa.

Kommentit

Suositut tekstit