Eiköhän se riitä tältä vuodelta



Yhteiset kahvittelut ja pohdintahetket opiskelukaverien kanssa ovat hyödyllisiä! Itsekin sain todella hyviä neuvoja työnhakuun ja gradun tekoon ihan vain 15 minuutissa. Vertaistuki on siis asia mitä kannattaa vaalia ja ehkäpä yliopiston eri asiat voisivat liittää enemmän siihen. Tästä syystä olen aina pitänyt ryhmätöistä kursseilla. Niissä joutuu laittamaan omat tiimityötaitonsa koetukselle ja kehittää niitä. Myöskin saa uusia tuttavuuksia ja pääsee jakamaan tehtäviä. Yliopistossa joutuu tekemään ryhmätöitä melko paljon. Riippuen tietenkin tieteenalasta, mutta tuskinpa missään tiedekunnassa niiltä voi täysin välttyä.

Pistin tältä erää pillit pussiin gradun suhteen. Pistin kaiken tämänhetkisen tekstin samaan kasaan, muokkasin asetukset ja kieliopin kuntoon ja lähetin ohjaajalle ensimmäiselle lukukierrokselle. Graduni on ehkä n. 70% valmis. Siihen tulee vielä 10-20 sivua lisää tekstiä mutta nyt juuri en jaksa sitä tälle vuodelle enempää. Jatkan tammikuussa sitten sen loppuun ohjaajan kommenttien avulla. Voin vain kuvitella kuinka raskasta ohjaajan työ on. Ensinnäkin, graduryhmät ovat n. 15-20 hengen vetoisia kursseja, joilla istuu eri tilanteissa olevia opiskelijoita. Joillain on lähes valmiit gradut ja joillain homma on vasta ideapaperin tasolla. Ohjaajalla tulee kuitenkin olla käsitys kaikkien töistä ja tilanteista. Sitten yhtäkkiä joiltain opiskelijoita saattaa pamahtaa sähköpostiin se 50+ sivua tekstiä. Se pitäisi yhtäkkiä lukea ja antaa palaute. Tämän jälkeen se on luettava uudelleen kunnes opiskelija on korjannut sen. Tämä ruljanssi jatkuu siihen asti kunnes saa kansitusluvan. Noh, eipä tuo minun ongelmani ole. Mutta sääliksi välillä käy. 

Loput joulun odotuksesta käytän dunarin hommiin pääkaupunkiseudulla. Matkustan Helsinkiin töihin ylihuomenna ja pidän yllä vanhoja työsuhteitani. En usko, että niistä mitään poikii tulevaisuudessa omalle alalleni mutta onpahan ainakin jotain hommaa jos muuta työtä ei löydy.  Toisaalta siellä on mukavat työkaverit ja hyvä työilmapiiri joten mielellään sinne aina hetkeksi menee. Seuraavat ajatukset saattekin sitten Helsingin sateisesta joulukuusta (ainakin viime vuonna se oli sateinen)! Katsotaan miten vanha kehäraakki jaksaa fyysistä työtä tehdä!

Kommentit

Suositut tekstit