Stressi, opiskelijan petollisin kaveri.

Lukuvuoden toinen periodi lähenee vähitellen loppuaan. Opiskelutöiden deadlinet kuumottavat niskassa ja lukukauden viimeiset tentit alkavat olla kohta käsillä. Lisäksi kaikenlaista pikkujouluhärdelliä pukkaa mukaan kuvioihin. Tekemistä vaan yksinkertaisesti tuntuu olevan aivan liikaa. Tunne on sama joka vuosi.

Vaikka tekemistä on paljon, uskallan väittää, että asioiden organisoinnilla ja priorisoinnilla voidaan kuitenkin välttää pahin mahdollinen stressin muoto eli lamaantuminen. On myös muistettava, ettei aina tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Ihmiset tietysti ovat yksilöitä ja jotku nyt vain stressaavat enemmän kuin toiset. Toiset puolestaan saattavat olla hyvinkin aikaansaavia pienen paineen alla. Yhtä kaikki, on kuitenkin tiedostettava, mikä on tärkeintä.

Elämää eletään itseä varten ja oma onnellisuus on prioriteettilistalla ykkösenä. Onnellisuus on sitä, että osataan nauttia pienistä hetkistä ja ymmärretään, että elämä on tässä ja nyt. Toki osa onnellisena oloa on se, että saa asioita aikaiseksi ja näin voi olla itseensä ja omiin saavutuksiinsa tyytyväinen, mutta onnellisena olemiseen liittyy niin paljon muutakin.

Minulle onni on sitä, kun pääsen vaihtamaan kuulumisia hyvän ystävän kanssa tai kun tapaan mielenkiintoisen uuden ihmisen. Onni on myös sitä, kun työpäivän/luentojen jälkeen pääsen kotiin rentoutumaan hyvän musiikin tai vaikka jonkin TV-sarjan parissa. Minulle onnea tuovat myös pienet taideprojektit, jotka olen itse itselleni keksinyt. Toisin sanoen suurin osa onnesta muodostuu aivan arkisista pikku asioista, joiden arvon kuitenkin helposti unohdamme - etenkin silloin, jos keskitymme vain niihin asioihin, joita muut meiltä vaativat.

Opiskelujen arvoa ei toki tule vähätellä, mutta on hyvä muistaa, ettei todellinen onnellisuus kuitenkaan koostu täydellisen tutkintotodistuksen tavoittelusta tai "parhaan opiskelijan" tittelistä. Eikä se myöskään koostu muiden (yhteiskunta, yhteisö) sinulle asettamien vaatimusten täyttämisestä.

Tie onneen on kaikessa monimutkaisuudessaan varsin yksinkertainen:

Älä anna liikaa arvoa materialle, ulkokultaiselle elämäntyylille tai muiden asettamille vaatimuksille. Itse kuitenkin tunnet itsesi kaikista parhaiten, joten käytä tätä hyödyksi! Lähde etsimään onnea niistä arkipäivän asioista, jotka antavat elämällesi eniten sisältöä.

Teoriassa helppoa, käytännössä yllättävän vaikeaa.

© Emilia Nypelö

Kommentit

Suositut tekstit