Vuoden kovimmat geimit

Historian tuulet

Perimätiedon mukaan ensimmäisiä Talvipäiviä vietettiin Kajjaanissa jo vuonna 1947, Juho Kusti Paasikiven toimiessa itsenäisen Suomen presidenttinä. Koska kyseessä on perimätieto, emme pysty varmistamaan lähteemme totuuspohjaa. Virallisesti Talvipäiviä on järjestetty vuotuisella syklillä vuodesta 1970 lähtien, jolloin Rauma toimi isäntänä ja Urho Kaleva Kekkonen toimi Tasavallan presidenttinä. Tänä vuonna luokanopettajaopiskelijoiden haalariväriä tarjoavat karnevaalit rantautuvat Rovaniemen niin kylmään, mutta silti kodikkaaseen sydämeen. Neljättä kertaa. Rovaniemi on viimeinkin luopunut arktisista teemoistaan ja tänä vuonna kaikilla onkin ”lisenssi juhlia” (license to party).



Mieletöntä menoa

Huhut kertovat Talvipäivien tarjoavan hulvatonta hurjastelua, timanttista diskoteekkiä, luokatonta musiikkia, holtittomia haalariveijareita, makuja majoituskoululla, siideriä Santaparkissa sekä uusia ystäviä. Vihdoinkin. Ystäviä. Talvipäivät ovat yksi Suomen suurimmista festareista, joka ei tarvitse menestyäkseen Cheekkiä. Hävyttömän halvalla rannekkeella saa enemmän huvia kuin Särkäniemestä ja Linnamäeltä yhteensä. Mutta Puuhamaalle se ei vedä vertoja, koska Puuhamaa on paras paikka. Vaikka nimensä puolesta Talvipäivien pitäisi sisältää lumileikkejä ja kirpsakkaa pakkasta, näin ei aina ole ollut. Se ei kuitenkaan estä luokanopettajaopiskelijoiden hillitöntä huvittelua.




Tässä arkistokuvassa riemu on ylimmillään. Vaikka lunta ei ollutkaan, kaikilla oli kivaa Turun Talvipäivillä. 2014.

Ennakko-odotukset

Kumpikaan kirjoittajista ei vielä ole ollut Talvipäivillä, joten odotukset ovat taivaissa niin kuin ylijumala Zeus. Kuten poikia yleensä, eka kerta jännittää aina. Toivotaan vain, ettei mene ihan sähläämiseksi. Talvipäivillä ei kannata päästää mopoa liian aikaisin käsistä, sillä mitä pidemmälle hommat etenevät, sitä paremmaksi meno muuttuu. Mahtavan illan jälkeen voit nukahtaa väsyneenä, mutta onnellisena.

Yksi suurimpia hetkiä on hankifutisturnaus, johon sisältyy kovat odotukset. Rovaniemen lumikenttiä viime vuosina hallinnut kaksikko (Bobboni ja Lasse) olisi ollut valmiina kohtaamaan ulkopaikkakuntien haastajat, mutta loukkaantumisten sekä pelkuruuden takia miehet eivät ole pelaavassa kokoonpanossa.

Oma kehu

Ehkä kuitenkin kaikista kovin odotus kohdistuu kuitenkin musiikin puolelle. Lavalle nousee nimittäin tämän hetken huippuräppitrioihin lukeutuva Leivättömän pöydän ritarit. Kolmesta nuoresta, yllättävän komeasta herrasmiehestä koostuvat bändi on lyönyt läpi kertaheitolla biisillään ”Tanssii porojen kanssa”. Kysymys kuuluukin pystyvätkö pojat lunastamaan odotukset?


Terveisin
Niko-Ville ja Lauri

Kommentit

Suositut tekstit