Harrastuksia opiskelijalle – lintubongaus

Käpytikka paistattelee
Näin pääsiäisen aikaan moni on varmasti nähnyt rairuohojen seassa kirkkaankeltaisia tipusia, jotka suloisesti tapittavat mustilla renkaanmuotoisilla silmillään. Tämän pääsiäistipun lisäksi omasta kotipihastaan voi ikkunan takaa tunnistaa monta tuttua siivekästä. 

Hiihtolomasta ehti vierähtää kaksi viikkoa, kun hiljainen viikko ja sen myötä pääsiäisloma alkoivat. Väliin mahtui luentoja, ryhmäharjoituksia, pari tenttiä ja seminaarejakin. Tiiviin parin viikon jälkeen on taas mieluisaa pakata kapsäkki ja lähteä reissuun kotipuolta kohti. Matkustaessani Lapista länsirannikolle on tullut vierailtua monessa paikassa iltapalalla ennen yöbussiin nousua. Tämänkertaisessa ravintolassa ruoka oli niin makoisaa, että tekisi mieli melkein mainita se nimeltä. Vatsa täynnä on mukavaa säätää linja-auton istuin taka-asentoon, levittää takki peitoksi ja pistää silmät kiinni. Todellisuudessa nukuttujen tuntien määrä ei yllä ihan seitsemän tunnin matka-aikaan. Korvatulpat olivat unohtuneet, mutta siitä huolimatta sain unen päästä kiinni.

Tämä laulurastas ei pakkasia pelkää
Keli hemmotteli lomailijoita pääsiäisviikonloppuna. Käydessäni Yyterin lintutorneilla käppäilemässä vastaan asteli monen monta ulkoilijaa, jotka olivat tulleet nauttimaan auringonpaisteesta. Maaliskuu on ollut Porissakin melko viileä ja rantavedet ovat miltei kaikki yhä jäässä. Siitä huolimatta kaukoputkeeni osui jäällä muutama merikotka.
Pikkupojasta lähtien olen tykännyt olohuoneen ikkunasta kurkkia lintulaudalle. Muutama vuosi sitten havahduin siihen, etten enää kovin hyvin tuntenutkaan kotimaisia lintuja. Olihan noita ympäristöopintunneilla opeteltu, mutta käyttämättä tieto ajan kuluessa unohtuu. Lintuharrastus kolahti viime vuonna, kun osana itsenäisyyden juhlavuotta Birdlife Suomi käynnisti 100-lintulajia kampanjan. Sen tavoitteena oli kannustaa suomalaisia ulos luontoon tunnistamaan lintulajeja. Kiikarit kaulassa ja lintukirja taskussa tuli vietettyä kesällä useita päiviä. Joulukuussa sitten sain kuin sainkin sata täyteen, kun näin matkallani yliopistolle pihlajapuussa pulisevat tilhiparven.


Pyrstötiainen ja talitiainen talipötköllä
Suosittelen bongausta lämpimästi jokaiselle. Bongausretkillä tulee ulkoiltua ja liikuttua ihan huomaamattaan. Harrastus ei vaadi kiikarien jälkeen juuri ollenkaan investointeja. Lintukirjan voi lainata kirjastosta. Kevät on mitä otollisinta aikaa siivekkäiden tiirailuun nyt kun paluumuutto on alkanut. Lumien sulaessa ja lämpötilan noustessa kotipihoissa alkaa käydä melkoinen viserrys. Harrastus tempaa nopeasti mukaansa. Ensin tunnistaa kymmenen lajia ja kohta plakkarissa onkin jo neljäkymmentä eri lintua. 100-lintulajia haaste on käynnissä myös tänäkin vuonna, joten siinäpä on haastetta!

- Vili Peltomäki, LuKa-luokanopettajaopiskelija 2 vk, Lapikkaan hallituksen jäsen sekä tuutori

Kommentit

Suositut tekstit